Wellington - Queenstown

Paljon on nähty ja koettu sitten Lauran viime kirjoituksen. Joten paljon kuvia ja juttua tiedossa.


Lyhyestä virsi kaunis: Wellingtoniin tosiaan lennettiin ja majoituttiin ihan mukavan oloiseen sviittiin kaupungin bisnesosaan, aivan Botanical Gardensin yms. muiden nähtävyyksien läheisyyteen. Ja jos Auckland oli oikein viehättävä Uuden-Seelannin New York (suosikkikylämme) minikoossa, niin Wellington on kyllä Uuden-Seelannin Turku. Cable carilla tuli käytyä huipulla, josta jalkauduimme alas ed. mainitun puutarhan läpi. Illalla söimme intialaisessa kupumme täyteen. Hintataso on kaikinpuolin puolet Suomesta, eli edullista.

Meidän Wellingtonin hotelli taustalla

Olipahan näkymät makuuhuoneesta

Wellingtonista aikaisin aamulla hypättiin uudenkarhealla Ford Fairlane corporate-taksilla satamaan, josta otettiin laiva yli Cookinsalmen Eteläsaarelle. Hieman sadetta vihmoi ja keli oli kolea, noh, eipä ole tuon jälkeen enää ollutkaan. Lautta oli sellainen keskikokoinen Tallinnan vastine. Vetoisuus 1600 hlöä ja autot. Merenkäynti olikin sitten kaikkea muuta. Pohjois- ja Eteläsaaren salmi on aallokon puolesta myrskyisä tuulettomallakin säällä ja nyt ei sitä tyyntä edes ollut.


Tallinnan risteilyltä alkoi puolessa matkassa kuulostaakin, kun oksennuspussit ilmestyivät monen matkustajan eteen, tosin laatoitus ei johtunut siitä perinteisestä viinasta, eikä karaokebaariakaan ollut.. Laurakin antoi myös ylen osansa.. Jo tarttunut rusketuskin oli kummasti hältä paennut iholta. Itse itsepintaisesti kävin aina välillä kannella räpsimässä kuvia, pelkissä shortseissa ja t-paidassa.. Kerran kuulinkin ihmettelyä selän takaa, että tuolla kaverilla ei ainakaan ole kylmä. Meinasin kommentoida takaisin, että arvaappa mistä olen tänne matkannut, eli ei ollut ;)

Sivuhuomiona tuli kosketus paikalliseen murteeseenkin, jota alkaa jo hieman ymmärtääkin. (Paitsi Laura joka ymmärtää aina täydellisesti englannin eri muotoja).
Hankalinta ja samalla hauskinta on ii:t ja ee:t. Esimerkkinä vaikka perinneruoka (kiitos siirtomaaherrojen) fish & chips ääntyy fush & chups ja deck seven (jota lautalla kuulutuksissa kuuli) dick siven..

Perille päästiin Lauran ja monen muun helpotukseksi Pictonin pikkukylään, josta hypättiin junaan. Sillä lonksuteltiin kohti Eteläsaaren isointa kaupunkia Christchurchia. Pop. 350 k. 5 tuntia ja muutama sata digikuvaa myöhemmin olimme perillä iltasella.. vankilassa. Saimme sellin avaimet kouraan ja aloimme "istumaan" kakkuamme. Yhdellä yöllä selvisimme. Mukava hostelli kuitenkin. Tämä olikin matkan ainut hostelli majoitus.

Siellä vähän tuuli

Mahtavissa maisemissa meni junamatka mukavasti

Vankilassahan sitä oltiin

Laukut mahtu just ja just

Aamulla kävelimme(?) pari kilsaa autovuokraamoon, josta saimme maasturin allemme. Kiva Tucsonin rohjake. Liikennehän on "vääränpuoleinen" täällä alhaalla (kiitos siirtomaaherrojen), eikä yhtään oikeanpuoleinen, jonka mieltämiseen meni valehtelematta eka ajopäivä, joka oli parisensataa kilometriä Lake Tekapolle. Siellä uskomattoman turkoosin järven rannalla lähemmäs km korkeudessa eteläisillä Alpeilla olimme rikkumattomassa rauhassa yhden yön. Siellä sielu lepäsi, eikä ravintolan reilunkokoinen pihvi, viinin kera, ainakaan sitä haitannut.

Bed & Breakfastin pihalta

Lennettiin


Kaunista

Kummasti muutes aivot adjustoituvat yöunien jälkeen ajamiseen, sehän sujui jo melkein kuin natiivilta, johon toki yställinen nuolenmuotoinen "keep left"-tarra mittaristossa kovasti auttoikin..

Mittarikin näytti mukavia lukemia ;)

Sieltä ne kaikki hullut hyppää

Queenstowniin oli matka toiset 200 km. Ohitimme mm. saaren korkeimman kohdan, Mt. Cookin, kork. joku lähemmäs 4 km. Melkoista serpentiiniä oli tie paikkapaikoin ja kapea, niin kapea. Täällä Q:ssa saatiin taas ihan kivanoloinen huoneisto keittiöllä, jossa tulikin jo kokkailtuakin salaatit ja pihvit, mukavaksi vastapainoksi alituiselle ravintolaruoalle.


Tänään sitten jätin ajamisen ammattilaiselle, eli meninne bussilla maailman kahdeksanteen ihmeseen (ainakin R. Kiplingin mukaan), Milford Soundiin. Valtavan mykistyttävän luonnokaunis vuonohan se oli, ja koko päivä siihen tuli käytettyäkin. Parin tunnin risteily pikku paatilla ja dösäilyt nelisen tuntia suuntaansa, vaivaiset 100 km suuntaansa, se kertokoon jotain tiestöstä. Sääkin suosi meitä, Milfordissa kun sataa 7m vuodessa. Täkäläiset sanoivat etteivät ole nähneet näin pilvetöntä ja kaunista ilmaa siellä ainakaan vuoteen.
Kuvat saakoon kertoa tuosta enempi.

Oli kyllä niin tyyntä

Mutta veneessä oli vilposta kun tuuli älyttömän paljon (miten voi olla viileää 30 asteessa)

Eih, mulla on ryppyjä 23 vuotiaana. Pitäiskö mennä hakemaan Botoxia? T.Laura

Ne laiskotteli

Huominen ollaan vielä täällä Kuningattaren kylässä, sitten ajellaan seuraavaksi itärannikolle Dunediniin.