perjantai 29. tammikuuta 2010

Auckland

No Laura tässä moi.
Suomessa lento oli 2h myöhässä pakkasten ja jäätyneen oven takia. Onneks kuitenkin kerittiin Lontoosta lähtevään koneeseen vaikka olin ihan varma ettei keritä.
Hong Kongiin 11h kestänyt lento meni hyvin. Matkustettiin Cathay Pacificin (maailman johtava lentoyhtiö) jumbojetillä, tällänen pitkäjalka sai jalkansa jopa suoriksi! Harmi ettei saatu istumapaikkoja 2 kerroksesta.
Lennon aikana saatiin 2 ateriaa, välipaloja ja juomia oli koko lennon ajan tarjolla. Jokaisella oli oma screeni mistä sai kattoa mielensä mukaan kymmeniä leffoja, tv-sarjoja, dokumentteja, musavideoita, pelata pelejä. Jo pelkkiä elokuvia olis riittänyt ainakin 6 lennon ajaksi.

Hong Kongissa pompittiin ja käveltiin 3h ympäri lentoa. Vielä oli edessä 10h lento.
Mitä lähemmäs Auckland ja Uusi-Seelanti tuli, sitä enemmän rupesi perhoset lentelemään vatsanpohjassa.
Olo oli kuin zombiella 34h matkanteon jälkeen.
Onhan aikaerossakin vähän totuttelemista, ei sitä ihan heti tajua että yhtäkkiä ollaankin 11h suomea edellä..
Ennen kuin päästiin ulos kentältä, jouduttiin menemään 2 passin- ja oleskeluluvantarkastuksesta läpi. Sen jälkeen vielä kaikki laukut läpivalaistiin kertaalleen.
Täällä ollaan erittäin tarkkoja siitä mitä/keitä tänne maahan oikein tulee. Kentällä on vihannes/hedelmä koiria jotka haistelee ihmisten kasseja.
Jos yrität salakuljettaa jotain ruokia tai hedelmiä, saat 100- 50 000€ sakot, tai joudut pariksi vuodeksi vankilaan.
Kun vihdoin päästiin ulos kentältä, oli meitä vastassa kuumuus. Ja se kauan kaivattu aurinko! Me molemmat ollaan reissattu ympäri maailmaa, mutta ikinä ei olla koettu aurinkoa näin polttavana. Otsonikerrostahan tässä maassa ei ole melkein ollenkaan, aurinkorasva on pakollinen tai palat 6 minuutissa.
Tää me koettiin tänään. Ja nyt istun tässä punasena kuin rapu. Ja mä en edes ikinä pala!

Auckland on kaunis kaupunki. Isompi kuin Helsinki, mutta tää ydinkeskusta-alue on mukavan pieni.
Ihmiset on ihanan rentoja täällä! Kukaan ei kato toista nenänvarttaan pitkin, ei yritä olla jotain mitä ei ole. Kaikki hymyilee, on ilosia, juttelee keskenään vaikkei edes tuntisti toista.. Täällä kaikki nauttii elämästään!
Ihana paikka!
Uudessa-Seelannissa on 4 miljoonaa asukasta ja 60 miljoonaa lammasta. Mutta silti ainut lammas mikä ollaan nähty, oli Jaanin Subwayn välissä. Paistettuna.
Huomenna (lauantai) lennetään sitten Wellingtoniin.
Mutta nyt on kuvien aika:

Laura bodaa

Helsinki-Vantaalla

Tällä koneella lennettiin

The Bitch is sleeping

Kuuma!

Ah, Starbucks Sky Tower

Käytiin ylhäällä

:)

Joku hullu

Oisko hieno

Alberts Park


:)

Jaania väsytti

Trimaraani

Meidän hotellissa on poreallas, uima-allas

Jaanin digikamera on myös vedenalainen kamera :)

:D


Näihin tunnelmiin päätämme tällä kertaa :D Huomenna lennetään Wellingtoniin! :) Bye Bye

1 kommentti:

  1. Hyvät kuvat.

    Nauttikaa. Täällä on satanut lunta ihan tajuttomasti.

    t.Janne W.

    VastaaPoista